Eilen oli niin ihmeellinen päivä, etten ehtinyt enkä jaksanut kirjoittaa blogia. Ajoimme Rovaniemelle ja saimme lounaan helluntaiseurakunnassa. Pienellä kiireellä lähdimme Lordin aukiolle. Siellä saimme vastaamme heti kiukkuisen kauppiaan, joka vaati meitä siirtämään motskarit pois liikkeiden edestä (eivät olleet kulkureitillä). Yritin selittää hänelle, että meillä oli lupa tuoda ne aukiolle. No lopulta siirsimme ne vastapäätä olevan rakennuksen eteen. Hän oli sama mies kuin vuosi sitten ja samat vaatimukset.
Välittömästi pysäköinnin jälkeen tuli toinen "häirikkö", hänkin tuttu viime vuodelta. Humalainen nuori nainen, joka kertoi saaneensa joskus kosketuksen Jeesukselta, mutta maailma oli vienyt. Hänellä oli pieni mäyräkoira mukana, jota kävi kyllä sääliksi.
Hetken päästä Hannele ryhmästämme tuli sanomaan, että penkillä istuu ranskalainen tyttö, joka itkee. Hän oli loukkaantunut selästään Norjassa ja oli menossa tänään tiistaina osteopaatille, eikä hänellä ollut yösijaa eikä tietoa sellaisesta. Myöhemmin kävi ilmi, että varaus ei ollut mennyt läpi, vaikka hän oli yrittänyt klo 8-12 ja kun se meni läpi, tuli ilmoitus, että joku muu oli sen jo vienyt.
Soitin yhteyshenkilöllemme, joka suostui siihen, että Han¨ei saisi tulla seurakuntaan samaan majoitustilaan naisten kanssa. Han¨ei ilostui kun kuuli uutisen ja että ruokaakin järjestyisi. Hän katseli ja kuunteli tilaisuuttamme kiinnostuneena Hannen tulkatessa.
Loppupuolella tilaisuutta tämä tuttu nuori nainen yritti mennä laulamaan kesken laulun, mutta kun kielsin, hän alkoi uhoamaan että "hänen kaupungissaan" ei kukaan määräile. Kysyin, että kenen kaupungissa, niin hän sanoi Romuluksen ja Remuksen ja muitakin jumalia alkoi tulemaan suusta. Käskin häntä istumaan Jeesuksen nimeä käyttäen, mutta siitä hän vasta pillastuikin, hyvä kun ei tullut päälle. Kasvot melkein kasvoissani hän pihisi pimeää vihaa. Katsoin parhaaksi väistyä hiljaa rukoillen. Kun istuin toiselle penkille, niin hän tuli vielä uhoamaan, että Raamatun alussa sanotaan "Minä olen, eläkä sinä väitä että sinä olet!". Sanoin, että Raamatun mukaan Pyhä Henki on uskovassa joten Jeesuksen nimessä vaikene. Käskin hänessä olevaa henkivaltaa hiljenemään. Hän väistyi ja myyhdenöhemmin lähti kokonaan paikalta kun lauloimme siunauslaulua.
Palasimme seurakuntaan ja Han¨ei pääsi sinne moottoripyörän kyydissä. Oli kuulemma ensimmäinen kerta elämässä. Tästä saimme ajatuksen, että ehkä voisi ajaa enemmänkin. Seurakunnan Hannu olikin jo ajatellut mennä yhden vapaaehtoisen kanssa ajelulle. Tämäkään ei ollut ollut koskaan moottoripyörän kyydissä. Kävimme ajamassa 100km:n lenkin. Han¨ei pääsi kokemaan saunan, sai olla moottoripyöräkyydissä ja hänestä pidettiin huolta.
Tänään hän aamulla halusi laulaa meille rakkauslaulun ranskaksi. Koska oli kokenut saaneensa rakkaudellista huolenpitoa ja kohtelua. Kun mietimme jatkoa ja hänen yösijaansa, mieleeni tuli että voisiko hän jäädä vielä seurakuntaan yöksi vaikka me lähdemme. Tuli mieleen Laupiaan samarialaisen sanat:"Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin."
Sovimme asiasta ja Hanei sai jäädä vielä yöksi. Kulujahan ei asiasta tullut, mutta tunnettu tarina muuttui tässä viimeistä piirtoaan myöten moderniksi versioksi. Kyynelsilmin erosimme hänestä. Jo aamulla aikaisemmin olin saattanut neljä ryhmän jäsentä tankin kautta kotimatkalle. Myös uskollinen autonkuljettajamme Aino poistui kotimatkalle. Erojen aamupäivä. Jälleennäkemisen toivossa eläen.
Ajoimme Pelloon porojakin nähden kauniiden lappilaisten maisemien vilistessä silmissä. Alussa oli pieniä kommelluksia navigaattorin vanhan ohjelman takia. Näytti risteykset hieman erilailla, mutta selvisimme. Huomasin Rovaniemellä, että takaiskarin stefa vuotaa. Vuoden vanha iskari. Onnksi se on mallia, johon saa varaosia. Rukoilen, että se kestää vielä loppureissun tai löytyy apu matkalta, jos ei kestä.
Pellossa oli ruokakassijakelu tullessamme. Juttelimme ihmisten kanssa ja kun hiljeni, otin nokoset. Nukahdin tunniksi heti kun pää kosketti tyynyä. Päätimme käydä syömässä ennen tilaisuutta, joka alkoi klo 18. Hieman tuli kiire ja alkoi myös sataa kesken syömisen. Kun lähdimme Eero Mäntyrannan aukiolle, niin satoi kaatamalla. Epätoivo meinasi vallata mielen, mutta muistin viime vuoden jolloin sade ja tuuli väistyi kuin rukoilimme. Menimme Minnan kanssa rantaan ja aloimme rukoustaistelun katseet taivasta kohden kohotettuina. Sade ei lakannut. Palasimme ryhmän luokse. Aloitimme tilaisuuden. Sade yltyi. Katseeni tavoitti miehen, joka tuli uskoon viime vuonna ja näytti sateen takia tekevän lähtöä. Riensin hänen luokseen ja hän muisti minut. Olin rukoillut hänen puolestaan vuosi sitten. Hän ilostui ja ihmetteli, että kuinka hänet vielä muistin! Hänellä oli taas syntymäpäivä.
Kun rukoilimme hänen puolestaan, niin sade piiskasi niskaani. Sanoin, että Jumala voi parantaa ja Jumala voi lopettaa myös sateen. Kun sanoin aamenen, niin sade lakkasi.
Kun myöhemmin rukoilin erään naisen puolesta, niin hän sanoi sen vahvistaneen sen, mitä oli pyytänyt mielessään. Tämän rohkaisi minua suuresti! Sain myös rukoilla erään nuoren miehen puolesta, joka rukoili viime vuonna pelastusrukouksen ja rukoilin myös hänen veljensä ja kaveriensa puolesta. Hän oli miettinyt, että muistankohan häntä, kun näki motskarit seurakunnan edessä. Oli iloinen kun muistin hänet!
Huomenna kohti Kolaria ja Muoniota sekä uusia seikkailuja! Elämä Jumalan kanssa ei todellakaan ole tylsää, päinvastoin. Pyykkikonetta saa rukoilla....;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti