maanantai 17. heinäkuuta 2017

Se on täytetty

Sata lasissa 2017 on ohi. Tätä kirjoittaessani on jo yksi työpäivä takanani. Kiertueen ja ryhmän johtamisen tuoma väsymys tuntuu edelleen jäsenissä vaikka mukavasti olen jo palautunut. Muhoksella aamu aukeni sateisena ja aamurukouksella, kuten joka aamu siihenkin saakka. Aamupalan jälkeen kävimme läpi hieman kiertuetta Luontopolkua eteenpäin- työpajan voimavarakorteilla. Wau! Niistä kyllä sai todella upeita hengellisiä metaforia koskien reissua.

Kaikki ei kuitenkaan ollut niin upeaa koko reissun ajan kaikille. Joillekin kiertue oli ollut todella raskas, mikä toki etukäteenkin oli odotettavissa. Tämän olin kirjeessä ennen kiertuetta ryhmälle ilmoittanut. Kyseessä ei ollut eikä tule ensi vuonnakaan olemaan lomareissu. Joka sellaiselle lähtee, niin pettyy pahasti.

Kävimme läpi onnistumisia, hengellisiä kokemuksia ja ihmisten kohtaamisia. Kävimme läpi myös tunteenpurkauksia ja myös ryhmänjohtajien toimia. Emme ihan täyttä kymppiä kaikesta saaneet ja itse tunnistin itsessäni välillä voimakasta turhautumista ryhmäläisten jaksamisesta tai ajotaidoista. Toisaalta herätti ajatuksia se, että miksi ryhmäläiset odottivat ryhmänjohtajan sietävän sellaista palautetta heiltä, mitä he eivät olleet valmiita ottamaan ryhmänjohtajalta vastaan?

Tällaisilla reissuilla ryhmänjohtajakin on kuitenkin vapaaehtoinen ihminen, joka on päättänyt antaa aikansa luotsatakseen ryhmää kolmen viikon ajan. Hän on sopinut tilaisuudet kevään aikana, soitellut seurakuntiin, neuvotellut aikataulut ja majoitukset ruokineen ryhmälle ja itse kiertueella hän usein myös vastaa tilaisuuksien järjestelyistä yhdessä seurakunnan kanssa.

En juurikaan puhunut omasta väsymyksestäni (mikä ehkä oli virhe), mutta useat yöt menivät lyhyillä yöunilla, ryhmäläisten levätessä päivällä soittelin seuraavia paikkoja tai huolsin rikkoutunutta vilkkuvipuani (mikä lopulta oli turhaa). Ryhmänjohtajalla ei useinkaan ole samalla lailla aikaa levätä tai olla omissa oloissaan.

Kaikesta tästä huolimatta pidän ryhmämme reissua onnistuneena ja olen ylpeä ryhmäläisistä, varsinkin niistä jotka koko kolme viikkoa kiersivät mukana. Selvisimme niin helteisistä päivistä kuin räntäsateistakin.

Hengellisesti kiertue ja ryhmänjohtaminen kasvattivat luottamusta ennenkaikkea Jumalan huolenpitoon ja uskollisuuteen. Reissun aikana sain opetuksen siitä, mitä Jeesus puhui huolehtimisesta ja arvojärjestyksestä. Kun siirsin itseäni sivuun ja aloin etsimään oikeasti Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin sain myös sisäisen rauhan. Puhumattakaan siitä, että huolimatta omista unohduksistamme tai väärinkäsityksistä yhdyshenkilöiden kanssa, löytyi joka tilaisuuteen musiikki, yhtä tilaisuutta lukuunottamatta soitin jne. Saimme ruokaa, yösijat ja tankattua pyörämme. Prosessi itsensä sivuun siirtämisestä on edelleen kesken ja se varmaan kestääkin koko elämän ajan.

Ilouutisena sain kuulla, että mm. Pellossa viime vuonna uskoon tullut nuori mies on tämän vuoden kohtaamisen jälkeen alkanut käymään seurakunnassa ja hänessä on tapahtunut selkeä muutos! Tämä on iloinen uutinen.

Mitä ensi vuonna? Lähden td. toiseksi ryhmänjohtajaksi, mutta jätän kevään tilaisuuksien sopimiset ykkösjohtajan harteille omien opiskelujeni takia. Ensi kevään aikana tulisi saada gradu Isoon Kirjaan valmiiksi ja valmistua Pastoraalityön ja johtamisen Master of Arts-tutkinnosta. Haluan silti lähteä kiertueelle vielä viimeisen kerran ja kohdata aikaisemmin tapaamiamme ihmisiä.

Ensi vuonna kiertueen teema on "Se on täytetty", mikä pitää sisällään kaksi merkitystä. Jokainen lukija voi tutkia sydämessään, että mitä tuolla tarkoitetaan. Sitä sanomaa me olemme jo kuuden vuoden ajan julistaneet lukuisilla paikkakunnilla ja ensi vuonna seitsemän ryhmää lähtee jälleen Juhannuspäivänä Isosta Kirjasta Keuruulta julistamaan samaa sanomaa, mutta toivon mukaan myös niittämään sitä mitä on kuuden vuoden ajan kylvetty. Uskomme ja toivomme, että seitsemäntenä vuotena myös ne muurit lopulta murtuvat kuten Jerikossa, kun sitä kierrettiin seitsemän kertaa.

Sydämeeni olen tallettanut muistot ja kohtaamani ihmiset. Ihmiset joiden puolesta rukoilimme, joiden taakkoja kannoimme Taivaan Isän eteen. Heidän ilonsa, surunsa ja toivonsa. Jälleennäkemisen toivo elää jo tässä ajassa. Toivon ja rukoilen tapaavani heistä vielä monia ja saavani itse rohkaisua kohtaamisista ja yhteisestä uskosta. Joidenkin elämänkohtalot riipaisivat. Sanattomia huokauksia Isälle, auta! Kun ei voinut muuta kuin kuunnella, olla läsnä. Välillä kyyneleet valuivat silmistä kun kuuntelin ihmisten rukouspyyntöjä. Välillä taas saimme yhdessä iloita siitä, mitä Jumala oli tehnyt tai teki siinä hetkessä kun yhdessä rukoilimme. Saimme molemmat hämmästellä, että mitä ihmettä Jumala oikein tekee!

Kiitos, että olet osallistunut tähän matkaan lukemalla matkablogiani. Toivottavasti se on herättänyt ajatuksia ja etenkin olen kiitollinen Jumalalle, jos se on saanut sinut miettimään iankaikkisuuskysymyksiä ja saanut sinut hapuilemaan Jumalan puoleen. Toivon myös, että blogini on antanut rohkaisua niille, jotka sitä kaipaavat ja kiinnostusta ensi vuoden kiertueeseen niille, jotka vielä miettivät lähtemistään mukaan!

P.S Vilkun osa tuli lopulta perille ja vilkku toimii taas kuten ennenkin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti